FIN MVA FI KVA FI VPVA BH Saskian Yazz. Labradorinnoutaja narttu 3.2.2005 – 8.12.2016.
Nupsteri – Kulta – Rakas – Darling – Kukkanen Tällaisen koiran saa vain kerran elämässään. Nuppu oli niin ainutlaatuinen ja valtavan rakas, etten vieläkään kykene ajattelemaan sitä ilman surunkyyneleitä. Tämä koira oli kallisarvoisin aarteeni, enkä tule koskaan toipumaan sen menetyksestä. Ikävä on valtava.
Nuppua vaivattomampaa ja luotettavampaa koiraa ei arjessa olisi voinut toivoa. Nuppu oli TÄYDELLINEN LABRADORI niin luonteeltaan, käyttöominaisuuksiltaan kuin perheenjäsenenä. Nuppu oli ensimmäinen ikioma koirani, ja ehdottomasti myös se “elämäni koira”.
Nuppu tuli minulle 7-viikon ikäisenä Saskian kennelistä pääsiäisenä 2005. Tarkoitukseni oli alkaa harrastamaan Nupun kanssa PK-lajeja, mutta suunnitelma muuttui, kun tutustuin NOMEen. Vaikka labradori on aina ollut minulle se ainoa oikea rotu, olin siihen asti ollut täydellisen tietämätön noutajien rodunomaisista lajeista. NOME (noutajien kylmän riistan metsästyskoe) vei mennessään, vaikka minulla olikin käyttölinjaisten lajissa ”pullukkalinjainen” labradori.
Ottaen huomioon miten kokematon ja tumpelo ohjaaja Nupulla on ollut, ja että se kaiken lisäksi oli vielä näyttelylinjainen labradori, on poikkeuksellisen hienoa, että siitä tuli kaksoisvalio MVA & KVA (muotovalio 2008 & käyttövalio NOME-B:ssä 2010). Myöhemmin myös VPVA (vesipelastusvalio 2012). Taipumuksia ja työskentelyhalukuutta sillä kyllä oli, joten osaavammissa ja paremmissa käsissä, se olisi suorittanut tuloksia paljon luotettavammin ja nopeammin.
Meillä ei ikinä ollut Nupun kanssa mahdollisuutta treenata nomea kuten huippukoirakot sen tekevät. Päinvastoin kuin huippukoiranohjaajat, tunnustan, että meidän oli pakko mennä NOME-kokeisiin harjoittelemaan, koska meillä ei ollut omaa kepoa (=kennelpoika), ei treenimaastoja, ei kokemusta, eikä lajin huipputiimiä ympärillä neuvomassa ja treenaamassa meitä.
Kokeissa Nuppu teki aina kaiken täysillä, joko saimme ansaitsemamme tuloksen tai sitten se karkasi minulta käsistä ohjaustehtävässä. Sen vahvuus oli aina itsenäinen työskentely, jonka vuoksi se olikin loistava hakutyöntekijä ja markkeeraaja. Ohjauksessa se jaksoi kuunnella minun ohjeita tiettyyn pisteeseen asti. Kun sen usko minuun loppui, se päätti tietää itse paremmin missä riistat ovat. No se koe oli usein sitten siinä, ”koira lähti ns. lapasesta”.
Olen ikuisesti kiitollinen Nupun siskon Vilman omistajille Kristina ja Arttu Suomelle kaikesta avusta Nupun uran alkutaipaleella . Viimeisenä nomekesämme (2010) treenasimme Nupun kanssa käytännössä kahdestaan, joten olin suorastaan yllättynyt miten helposti se sitten suoritti viimeiset tarvittavat VOI-ykköstulokset, ja vieläpä vaativissa kokeissa, joissa sen suoritukset eivät kalvenneet pätkääkään varsinaisten huippukoirien joukossa. Nuppu ei ehkä koskaan ollut mikään varsinainen ”topgun” missään lajissa, mutta siitä olen ylpeä, että silloin kun Nuppu teki tuloksia, sen suoritukset eivät jättäneet mitään arvailujen varaan.
Nupun ollessa nuorempi, kävimme sen kanssa myös useana talvena faasaanijahdeissa Kytäjällä ja Asiakkalassa. Kiitos Sari Tiusanen , että pyysit meidät silloin ekan kerran mukaan ja kiitos Mervi Salo , että saatiin tulla. En koskaan uskaltautunut Nupun kanssa A-kokeisiin, sillä lämpimällä riistalla sen korvat ja ohjattavuus katosi periksiantamattoman hakutyön ollessa huipussaan. Sen sijaan kävimme syksyisin sorsastamassa ja kyyhkyjahdissa Kärkölässä, jossa sen sinnikäs työskentely sai arvostusta – tyylikkyydellä vähemmän väliä. Nuppu oli vielä 10-vuotiaanakin erittäin sinnikäs hakutyöntekijä ja kaislikonperkkausspesialisti.
Kiitos Riitta ja Arska tätä upeasta ja ainutkertaisesta koirasta