Lennu, 1977 – 1993

Ikimuistoinen Lennu  

FIN KVA Blenda. Labradorinnoutaja narttu 11.2.1977 – 1993.

Ikimuistoinen Lennu.

Lennu oli elämäni ensimmäinen labradori. Huikea – Kaikkien rakastama – Äärimmäisen viisas koira. Kaikki jotka Lennun tunsivat, eivät tule sitä ikinä unohtamaan.  

Lennu haettiin meille 7-viikon vanhana Nummi-Pusulasta. Äitini halusi koiran, mutta isä oli sitä vastaan. Lopulta hän suostui ehdolla, että koira on labradorinnoutaja. Vieraillessamme sukulaisilla Vaalimaalla, isäni oli ihastunut pikkuserkkujemme naapurissa asuvaan Simi-nimiseen Tullin huumekoiraan. Tästä se meidän perheen labradori-rakkaus sitten lähti.  

Isäni tutustui Lennun myötä PK-toimintaan ja Lennu kävikin aktiivisesti PK-tottis ja PK-jälki kokeissa valmistuen Käyttövaloiksi PK-jäljeltä. PK-tottis oli siihen aikaan melko erilaista kuin nykyään. Labradori meni yli 3-metristen pystysuorien seinien ja selvitti tikasesteet siinä missä sakemannikin. Lennu oli parhaimmillaan PK SM-kokeissa kuudes. Tuohon aikaan PK-kokeissa ei pahemmin labradoreja näkynyt. 

Lennu ei enää parivuotiaasta alkaen talutinta pahemmin käyttänyt. Asuimme omakotitalossa Porvoon Kevätkummussa päättyvän tien päässä. Lennulla oli tapana maata tiellä vastapäisen ja meidän talon välissä ja katsella maailman menoa. Kaikki naapurit se tunsi ja naapurit sen. Välillä se kävi myös omin päin molemmilla puolilla naapureissamme kylässä. Meni pokkana haukkumaan oven taakse, yleensä juuri silloin kun ruoka oli pöydässä. Parhaimmillaan se ovelana taisi saada kolme päivällistä päivässä.  

Äidin kanssa se kävi kaupassa ilman talutinta. Sen pystyi huoletta jättämään kaupan ulkopuolelle vahtimaan kauppakassia sillä aikaa kun kävi toisessa kaupassa. Se ei liikahtanutkaan. Koko kotimatkan se ylpeästi kantoi omassa korissaan palkaksi saamaansa herkkua, mutta kotona se sitten söi malttamattona namin papereineen. 

Tämä todella ilmeikäs ja viisas koira osallistui kaikkeen ja teki mitä siltä pyydettiin, ja vastasi kun sille puhuttiin. Älykkäämpää koiraa ei ole, eikä tule! 

Lennu jouduttiin nukuttamaan ikiuneen 15-vuotiaana kohtutulehduksen vuoksi.  

Lennu-munakokkelin paras kaveri oli kettuterrieri Tiko-terhimoottori. [Lennun ja Tikon kuva tulossa tähän]